Tukes valvoo turvallisuutta

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo myynnissä olevia ilotulitteita, koska se kuuluu lain mukaan Tukesille. Pelastusviranomainen valvoo ilotulitteiden myyntipisteitä ja kaupan varastoja.

Jos ilotulite ei ole määräysten mukainen ja vaarana on, että se saattaa tavanomaisessa ja ennakoitavassa käytössä vaarantaa ihmisten turvallisuutta, ympäristöä tai omaisuutta, on Tukesilla lakiin perustuva velvollisuus kieltää esimerkiksi kyseisen tulitteen valmistaminen ja myynti Suomessa. Tarvittaessa Tukesin tulee lisäksi perua antamansa hyväksyminen.

Työhön sisältyy paljon erilaisia tehtäviä, joista alla on mainittu tärkeimmät.

Viestintä maahantuojien kanssa

Maahantuojien kanssa pidetään säännöllisesti tapaamisia. Ilotulitefoorumi on kokoontunut säännöllisesti muutaman kerran vuodessa 11 vuoden ajan. Ilotulitefoorumi toimii kanavana maahantuojien ja viranomaisten välillä erilaisissa lainsäädäntöön liittyvissä ja muissa käytännön asioissa. Näissä kokouksissa voidaan käydä yhdessä läpi lainsäädännön muutostarpeita ja muita ilotulitealaan liittyviä kysymyksiä.

Tiedotus suomalaisille

Tukes tiedottaa kansalaisille ilotulitteisiin liittyvistä vaaroista ja neuvoo, miten ilotulitteita tulee käyttää ja mitä niiden käytössä tulee huomioida, jotta ne aiheuttaisivat mahdollisimman vähän vammoja, haittaa tai vaaraa ympäristölle. 

Ilotulitteiden maahantuontilupamenettely

Tuotaessa maahan Euroopan talousalueen ulkopuolelta räjähteitä, ilotulitteet ovat räjähteitä, tarvitaan Tukesin myöntämä maahantuontilupa. Luvan tarkoitus on varmentaa tuotteiden aiottu käyttö, tyyppi, luokitus ja niiden mahdolliset hyväksynnät. Lisäksi tulee selvittää tuotteiden varastointi.

Ilotulitteen vaarallisuusluokituksen vahvistaminen

Tukes vahvistaa Suomen toimivaltaisena viranomaisena esityksestä ilotulitteiden kuljetuksessa käytettävän vaarallisuusluokituksen. Luokituksen tarkoitus on varmistua kuljetettavaksi aiottujen ilotulitteiden vaaraominaisuuksista, jotka vaikuttavat kuljetustapahtuman järjestelyihin.

Ilotulitteiden markkinavalvonta

Tukes valvoo pistokoeluontoisesti markkinoilla olevien ilotulitteiden turvallisuutta.Tukes tarkasti vuosittain kansallisesti hyväksymiänsä uusia tuotteita 50-70 eri tuotetta vuosittain. Tuotteista käytiin läpi etiketin tiedot ja tuote koemmuttiin. Kansallisten hyväksyntöjen loputtua 2010, keskittyy Tukes CE tuotteiden markkinavalvontaan.

Ilotulitteet ovat vain osa Tukesin päivittäisiä valvontatehtäviä. Toimintaamme voi tutustua laajemmin osoitteessa www.tukes.fi.