Ilotulitteet aiheuttivat uutenavuotena 19 silmävammaa

Ilotulitteet aiheuttivat uutenavuotena 2011 – 2012 yhteensä 19 silmävammaa eri puolilla Suomea. Vammoista neljä oli vakavia. Lisäksi viikko uudenvuoden jälkeen sytytetty ilotulite aiheutti silmävammoja yhdelle tulittajalle. Asia käy ilmi juuri valmistuneesta Suomen silmälääkäriyhdistyksen vuosittaisesta selvityksestä.

Selvityksen mukaan ilotulitteet aiheuttivat 5 vammaa pääkaupunkiseudulla, Turussa 3, Tampereella 2, Vaasassa 2 ja Oulussa 2 sekä yksittäisiä vammoja 5:ssä eri sairaalassa.

Ilotulitteiden aiheuttamien, sairaaloissa hoidettujen silmävammojen lukumäärä laski viime vuodesta. Näyttääkin siltä, että tammikuussa 2010 voimaan tulleet tiukemmat määräykset ovat vähentäneet silmävammoja. Vuonna 2010 suojalasit tulivat lain mukaan pakollisiksi, kiellettiin roomalaiset kynttilät ja pikkuraketit, tulitusaikaa lyhennettiin ja tulitteiden luovuttaminen alle 18-vuotiaille kiellettiin. Vuosi sitten sairaaloissa hoidettiin 27 silmävammaa ja vuodenvaihteessa 2009 – 2010 silmävammoja hoidettiin 24. Muutama vuosi sitten silmävammojen määrä oli vielä huomattavasti suurempi: vuodenvaihteessa 2009 yhteensä 47 vammaa ja vuodenvaihteessa 2008 yhteensä 40 vammaa.

Tänä uutenavuotena vammautuneista viisi oli alaikäisiä ja vain kaksi käytti suojalaseja. Vammat aiheutuivat pääosin yksittäisistä, myynnissä olevista ilotulitteista. Mitään erityistä ongelmailotulitetta ei tänä vuonna ollut. Lisäksi yhden vamman aiheutti omatekoinen ilotulite ja yhden vamman muunneltu ilotulite.

Tämä blogikirjoituksen myötä Ilotulitus.infon on aika kiittää lukijoitaan ja toivottaa kaikille mitä mahtavinta alkanutta vuotta 2012. Nähdään taas vuodenvaihteessa!

Lue lisää Suomen silmälääkäriyhdistyksen tiedotteesta (18.1.2012).
Suomen silmälääkäriyhdistyksen tiedote

HYKSin ilotulitepotilaista suurin osa lapsia

HYKSin silmätautien klinikka tiedotti puoliltapäivin uudenvuoden yönä ilotulitteiden aiheuttamien vammojen takia hoidetuista potilaistaan. Sairaalassa hoidettiin yön aikana neljä potilasta, mikä on toiseksi pienin määrä vuodesta 1995 lähtien, jolloin tilastointi aloitettiin. Viime vuonna potilaita HYKSissä oli  kaksi, kun vammautuneiden kokonaismäärä Suomessa oli 27.

Pääkaupunkiseudulla vammautuneesta neljästä potilaasta peräti kolme oli lapsia, nuorin heistä vasta  5-vuotias, joka sai osuman taivaalta pudonneen raketin kepistä. 13-vuotias poika vammautui omatekoisesta räjähteestä ja 15-vuotiaan pojan silmä puhkesi  kädestä heitetyn munakranaatin räjähdettyä lähietäisyydellä. Neljäs vammautunut oli 35-vuotias mies, joka sai vamman yrittäessään estää kaveriaan menemästä tarkastamaan jo sytytettyä ilotulitetta, joka saman tien räjähtikin. Nuorinta lasta lukuun ottamatta kellään vammautuneista ei ollut suojalaseja.

Yleensä pääkaupunkiseudun osuus koko maan silmävammoista on noin neljännes – toisaalta viime vuonna vain kymmenes. Koko maan tilanne varmistuu vasta myöhemmin, kun tiedot eri puolella maata sijaitsevista sairaaloista saadaan kootuksi yhteen.

Katso HYKSin silmätautien klinikan tiedote 1.1.2012 klo 12:

2012 ILOTULITEVAMMAT Tiedotusvälineille

Muista siivota ilotuliteroskat!

Vuosi on vaihtunut ja ilotulitteet ammuttu. Viimeistään tänään uudenvuodenpäivänä on aika kerätä ilotulitteiden roskat ympäristöstä. Roskien kerääminen on tärkeää, sillä kuten jo aiemmin tässä blogissa kerrottiin, ilotulitteet sisältävät monia eri metalleja. Ammutuissa tuotteissa on enää hyvin vähäisiä määriä palojäämiä, mutta ilotuliteroskat eivät kuulu ympäristöön, vaan roskikseen.

Tällä hetkellä ei vielä ole tarkkaa tietoa siitä, miten uudenvuoden juhlinta koko maassa sujui ja millaisia vahinkoja ilotulitteet mahdollisesti aiheuttivat. Toivotaan, että ihmiset ovat käyttäneet ahkerasti suojalaseja ja että mahdollisimman monella meistä on mahdollisuus nähdä ilotulitus myös ensi vuonna.

Hyvää vuoden ensimmäistä päivää kaikille!

Vinkit ilotulitteiden turvalliseen ampumiseen

Kohta se koittaa, uusi vuosi! Maltathan mielesi vielä hetken, sillä ilotulitteita saa tänään uudenvuodenaattona alkaa ampua vasta kello 18. Ilotulittamista saa jatkaa kello 02 asti yöllä.

Tässä vielä vinkit ilotulitteiden turvalliseen ampumiseen:

  • K-18! Ilotulitteita ei saa myydä eikä muutenkaan luovuttaa alle 18-vuotiaalle. Jos alle 18-vuotias pitää ilotulitteita hallussaan tai ampuu niitä, hän saa sakot, lue lisää.
  • Tarkista, että kello on 18 – 02.
  • Tutustu ilotulitteiden käyttöohjeisiin.
  • Valitse aukea paikka, jossa ilotutlittaminen on sallittu ja varmista, että ammut ilotulitteet poispäin rakennuksista ja ihmisistä. Katso paikat, joissa ilotulittaminen on kielletty!
  • Käytä rakettitelinettä tai muuta sopivaa tukea, esimerkiksi hiekkaa, lunta tai kiviä.
  • Suojalasit päähän – ampujalle ja katselijoille.
  • Sytytä ilotulite käsi suorana, mielellään sytytyspuikon avulla. Poistu turvalliselle etäisyydelle.
  • Älä missään tapauksessa sytytä ilotulitepadan kahta sytytyslankaa yhtä aikaa. Toinen tulilanka on tarkoitettu varasytytyslangaksi. Sen saa sytyttää, jos ensimmäinen lanka ei syty ja olet odottanut 10 minuuttia. Joissain isommissa padoissa myös pikatulilanka saattaa olla näkyvillä. Sitä ei saa missään tapauksessa sytyttää, sillä se sytyttää tuotteen heti eikä anna ilotulittajalle aikaa poistua turvallisen välimatkan päähän.
  • Suutari? Älä sytytä uusiksi, vaan odota vähintään 10 minuuttia ennen kuin menet toimimattoman ilotulitteen luo.
  • Kolme, kaksi, yksi, nolla: hyvää uutta vuotta!
  • Muista kerätä ilotuliteroskat pois.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ilotulitetiimi toivottaa kaikille hyvää ja turvallista uuttavuotta!

Palomies: Ilotulitteet ja alkoholi eivät sovi yhteen

Alkoholi, varsinkin yhdessä rakettien kanssa, aiheuttaa palomies Juuso Varinowskin mukaan uutenavuotena turhan paljon vaaratilanteita. Hän toivoisikin, että ihmiset ymmärtäisivät yhtälössä piilevän vaaran.

Palomies Juuso Varinowski– Kohtuudella viinan kanssa, jos meinaat ampua raketteja. Viina, väkijoukko ja raketit eivät sovi yhteen.

Tampereen aluepelastuslaitoksella työskentelevä Varinowski sanoo, että uutenavuotena tehtäviä on yleensä enemmän kuin normaalisti eikä koskaan tiedä, mitä tapahtuu.

Varinowskin kohdalle uudenvuoden työvuoro on osunut tähän mennessä kerran. Työvuoro Tampereella alkaa kello 20 illalla ja päättyy kello 20 seuraavana päivänä. Vuorokauden mittaiseen työpäivään mahtuu monenlaista tehtäviä, varsinkin kun töitä tehdään aina 12 tuntia ambulanssissa ja 12 tuntia paloautossa.

Vuodenvaihteessa ja jo sitä ennen Pelastustoimea työllistävät ilotuliteonnettomuudet sekä ilotulitteilla tehtävä ilkivalta. Vuodenvaihteessa 2010 – 2011 ilotulitteet aiheuttivat yhteensä 69 tulipaloa. Pienikin ilotulite voi aiheuttaa ison vahingon ja hidastaa avunsaantia oikeassa hädässä oleville.

– Minun kohdalleni ei onneksi osunut mitään vakavampia ilotulitteiden aiheuttamia tulipaloja tai rakettivammoja. Tampereen keskustassa tilanne on muutenkin rauhoittunut, sillä täällä ei saa ampua ilotulitteita lainkaan. Mutta alkoholiin suoraan tai välillisesti liittyviä tehtäviä oli sitten vähän enemmän, Varinowski kertoo.

Lue lisää:
Pelastustoimen tiedote paikkakuntakohtaisista ilotulitteiden käytön rajoituksista uutenavuotena

P.s. Katso myös palomies Juuso Varinowskin videovinkit ilotulitteiden turvallisuus ampumiseen: Kaikkea ei saa peruttua – palomies

 1 2 3 4 5 6 7 >>